Salibandyliiga

Monelle tulee yllätyksenä tieto, että salibandy on itse asiassa Suomen kolmanneksi suosituin kaikista pelatuista pallolajeista, ja sen rekisteröityjen pelaajien määrä on peräti yli 50 000 pelaajaa. Salibandy on Suomen olosuhteisiin soveltuva peli, sillä sitä voidaan pelata lähes millä hyvänsä sisäpeliareenalla.

Miesten salibandyliigassa pelataan kuudella eri divisioonatasolla, ja naisten vastaavassa pelataan neljää divisioonaa. Juniorit pääsevät kilpailemaan A-G-junioreissa ja joukkueita on liigassa mukana jo lähes kolmetuhatta. Kansainvälisellä tasolla peleissä on Suomen edustukset niin naisten, miesten, kuin alle 19-vuotiaiden poikien kuin tyttöjenkin maajoukkueista.

Salibandypelaajien kengät ja mailat

Salibandy vai sähly?

Salibandyn arkisempi muoto sähly on monelle tuttu koulujen liikuntatunneilta, joilla joukkueittain yritettiin saada lauottua mailalla palloa maaliin tässä melkoisen vauhdikkaassa sisäpallopelissä. Näiden molempien pelien, sählyn ja salibandyn, idea ja pelivälineet ovat samat, tosin salibandy on hieman sählyä kehittyneempi säännöiltään ja joiltain peliosioiltaan.

Salibandyn pelaaminen

Yleensä salibandya pelataan niin, että joukkueen viisi kenttäpelaajaa sekä yksi maalivahti ovat samanaikaisemmin kentällä. Kokonaisuutena yhteen salibandyjoukkueeseen kuuluu yleensä viidestätoista kahteenkymmeneen pelaajaa. Salibandya pelataan kentällä, jonka koko on 20×40 metriä ja sen ympärillä on puolimetriä korkea kaukalo. Pelaaminen on mukavinta, jolloin pelialusta on jotain synteettistä materiaalia kuten muovimattoa tai sitten puuta.

Pelivälineet

Joukkueen viisi kenttäpelaajaa käyttävät Kansainvälisen salibandyliiton hyväksymiä puolivartalon mittaisia, lasi- tai sitten hiilikuitusekoitteesta valmistettuja mailoja. Näiden mailojen lapojen käyryys saa korkeintaan olla noin 30 milliä. Mailoja käyttävät vain kenttäpelaajat, maalivahdilla ei mailaa ole.

Salibandyssa käytetään palloa, joka on muovia ja siinä on oltava kaikkiaan 26 reikää. Painoa pallolla on vain 23 grammaa ja pallon läpimitan on oltava 72 millimetriä. Maalien koko puolestaan on aina sama, 115 x 160 senttimetriä, ja pelissä pelin kulkua sekä sääntöjen noudattamista valvoo kaksi erotuomaria.

Pelisäännöt

Vaikka salibandy onkin melko vauhdikas peli, on siinä kuitenkin varsinaiset taklaukset kielletty, vaikka vartalokontakti sinänsä on kuitenkin säännöissä sallittu. Mailan täytyy pysyä maassa, sitä ei pelissä saa käyttää mihinkään toiseen asiaan kuin pallon pelaamiseen. Huitomisesta rangaistaan.

Salibandyssä kaikista rikkeistä erotuomari viheltää joko vapaalyönnin vastajoukkueelle tai sitten jäähyn rikkoneelle joukkueelle. Jäähy voi olla joko kahden, viiden tai kymmenen minuutin mittainen, riippuen siitä, millainen rikkeen laatu on ollut. Joissain tapauksissa on myös mahdollista antaa toiselle joukkueelle hyvityksenä rangaistuslaukaus.

Pelaajien vaihto

Mikäli joukkue haluaa, voi se vaihtaa pelin aikana pelaajia joko pelin ollessa käynnissä tai sitten pelikatkon aikaan. Jääkiekosta tuttua paitsiota ei salibandyssä ole käytössä.

Ottelun kesto

Ylimmillä sarjatasoilla, niin naisten kuin miestenkin sarjoissa, on aina pelissä 3 x 20 minuuttia tehokasta peliaikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että peliaika pysäytetään aina, kun tapahtuu katko. Alemmat sarjatasot ja juniorit pelaavat joko 3 x 15 minuuttia tai sitten 2 x 15 minuuttia, ottelusta ja sarjasta riippuen.

Salibandyn historia

Vuonna 1958 kehitettiin ensimmäinen muovimaila, jossa lapa oli jääkiekkomailan tapaan suora. Tällä mailalla pelattiin peliä jota kutsuttiin floorhockeyksi. Siinä ei käytetty palloa vaan sen sijaan muovista kiekkoa. Nykyään sählyssä ja salibandyssa käytettävä, reikiä sisältävä pallo, suunniteltiin alun perin softballin ja baseballin turvalliseen harjoitteluun lapsille.

Näistä kahdesta muovisesta pelivälineestä, mailasta ja pallosta, kehitettiin Ruotsissa 60-luvun loppupuolella salibandyn alkumuoto, jota kuljettiin nimellä bandygolf. Tämän lajin säännöt kopioitiin soveltaen jääkiekosta sekä kaukalopallosta. 1970-luvulla tämä laji levisi Suomeenkin, ja pian pelattiin ensimmäinen turnauskin.

Suomen salibandyliiton historia

Suomen salibandyliitto perustettiin jo vuoden 1985 syyskuussa. Tuolloin lajiliiton perustajina oli kolme seuraa, joiden rekisteröityjen pelaajien yhteismäärä oli tuolloin 45 kappaletta. Naisten sarja aloitettiin vuonna 1988 ja tuona samana vuonna myös IFF hyväksyi salibandyn ensimmäiset kansainväliset säännöt.

Salibandyssa annettavat rangaistukset

Salibandyssa on erilaisia rangaistusmuotoja, joista lievin ja yleisin on vapaalyönti. Tällöin joukkueelle, jota vastaan rikottiin, annetaan rikekohdasta tapahtuva vapaalyönti, kunhan tuo kohta on yli 3,5 metrin päässä maalista. Vastustajan joukkueen pelaajan tulee tuona aikana pysyä kolmen metrin päässä tuosta vapaalyöntipaikasta. Vapaalyönti tehdään lyömällä, sitä ei saa tehdä saatolla tai nostolla.

Yleisimpiä syitä vapaalyöntiin ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Pelaaja pitää kiinni vastustajan mailasta
  • Maila nostetaan laukaisussa yli lantiotason
  • Kenttäpelaaja pelaa palloa korkeammalla kuin pelaajien polvet
  • Pallo pelataan vastustajan jalkojen välistä
  • Pelaaja ottaa liikaa kontaktia vastustajaan.
  • Palloa pelatessa pelaaja kulkee takaperin
  • Kenttäpelaaja potkaisee palloa kaksi kertaa ilman, että se koskee tuossa välissä mailaan tai toiseen pelaajaan.
  • Maalivahti pitää palloa hallussaan yli kolmen sekunnin ajan.

Vakavammista rikkeistä voidaan tuomita pelaajalle myös pelirangaistus. Tällöin pelaajan on poistuttava pukuhuoneeseen pelistä, eikä hän saa kyseiseen otteluun enää osallistua lainkaan. Pelaaja voi saada yhden ottelun pelirangaistuksen, eli hän ei saa tulla takaisin peliin, jos tuo pelaaja esimerkiksi pelaa vääränlaisella mailalla tai rikkoo mailalla tahallaan.

Pelaaja voi saada myös kahden ottelun rangaistuksen, mikäli hän esimerkiksi on osallisena kahakassa tai jos vaikkapa toimihenkilö syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen. Kurinpitoelin voi myös määrätä lisärangaistuksia, mikäli rikkominen on erityisen raaka tai käytös väkivaltaista.